Historia

Suuliteatteri sijaitsee Sastamalan Hyrkissä entisessä puimasuulissa, jossa on sittemmin mm. pidetty tanssejakin. Suuliteatterin taustavoimana toimii aktiivinen harrastelijateatterilaisten ryhmä, jonka vetovastuussa häärää idean isä Ari Heiska Ikaalisten Luhalahdesta. 

Sama ryhmä rakensi alkuvuonna 2015 talkoovoimin suulin teatterikuntoon. Tila on kokonaan katettu ja katsomoon mahtuu n. 400 ihmistä mukaville penkeille. Parkkipaikkojakin riittää n. 300 autolle.

Ensimmäistä v. 2015 näytelmää harjoiteltiin ensin Ikaalisten Luhalahdessa vuoden vaihteesta alkaen ja keveemmällä siirryttiin esityspaikalle Sastamalaan suulin remontoinnin valmistuttua. 

Suuliteatterin ensimmäisen toimintakesän 2015 polkaisi käyntiin Sulo Aittoniemen uutuusnäytelmä Elo, Arttu ja kesä -44. 

Kesällä 2016 ohjelmistossa oli samaisen käsikirjoittajan "Lentäjäluutnantti Linkreenin kiimaviikot". 

Vuonna 2017 käsikirjoittajan paikan otti taiteilijanimeä käyttävä Arttu Alaupari, jonka kynästä oli lähtöisin 100-vuotiasta Suomea kunnioittava komedia "Kekkonen Hämeenperällä". 

Kesän 2018 näytelmä Parisuhdekurssi oli myöskin Arttu Alauparin käsikirjoittama.

Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattanut Suuliteatteri luotti myös kesällä 2019 Arttu Alauparin käsikirjoitukseen, kun ensi-iltansa sai hulvaton komedia Haloo poliisi - haloo!

Kesällä 2022 jatkettiin Arttu Alauparin näytelmällä Vain Mökkielämää